Sivut


lauantai 8. elokuuta 2015

Viikon kuulumisia



Olis varmaa taas aika kirjotella vähäse tänneki :D Elikkäs tapahtumia edellisen postauksen jälkeen:

Keskiviikko 29.7.

Olin 13-18.30 vahtimassa lapsia tossa lähistöllä. Siellä sitä sit vierähtiki se päivä.

Torstai 30.7.

Torstaina oli isoskokous varhaisnuortenleirille. Siel myö käytii läpi leirin aikataulu ja muita tärkeimpiä juttuja, sekä suunniteltiin isosten kesken iltaohjelma ekalle illalle. Sit sen kokouksen jälkeen lähin kaupungille kiertelee et kello tulis lähelle 18, jotta pääsin tiloille. Mut sit miun kaveri kysyki siinä viien aikaan et pääsenks sen kaa kaupungille, ku muute olisin ajellu ympäriinsä Lappeenrantaa koska tylsyys, mut sit menin sen kaveriks ja kierreltii ympäriinsä reilu tunti, jonka jälkeen lähin sit siinä puolen seittemän aikaan sinne tiloille nuorteniltaan. Siel sit hengailin siihe yheksää asti jollon ne meni kiinni ja lähin kotiin.

Lauantai 1.8.

Perjantaina en tehny mitään ilmeellistä, mut sit lauantaina lähettiin sen saman kaverin kanssa junalla Lahteen väriestejuoksuihin. Eli juostiin(käveltiin ja hölkättiin) siellä sit sellane 5km pitkä rata, jonka varrella oli esteitä, joista piti kulkee. Siel oli mm. vaahtoeste, naruja joitten alta piti ryömii ja kaikenlaisii ilmal täytettyi esteitä mitä on lasten sisäleikkipaikoissaki :D Sit muutamal esteel oli henkilökuntaa, jotka heitti mein päälle värijauhetta, ja loppuen lopuks oltiiki tietty ihan värissä. Etenkin kun maaliin tulon jälkeen siel oli sellaset maalifestarit, joissa kaikki heitti ilmaan sitä värijauhetta. Postauksen lopussa sieltä sit kuvia ja tunnelmia. Juoksun jälkee meil oli viel muutama tunti ennen ku mein juna lähti, joten mentiin sit syömään Lahden vohveliravintolaa. Otettiin eka suolaset vohvelit, mut mie en siit kauheesti tykänny ku otettiin kanatäytteet, jossa oli jotai outoo melonii, pestoo ja kanapaloi. Mut sit jälkkäriks syötiin puoliks banaani-suklaavohveli mis oli banaanii, vaniljapallo ja suklaakastiketta, nam!

Maanantai 3.8.

Sunnuntai sit oliki taas sellanen välipäivä ku en tehny mitään ihmeellistä, ja sit maanantai-aamuna kello 8.15 käynnistin miun mopon ja lähin kaupan kautta ajamaa kohti Piiluvan leirikeskusta, jossa se mein varkkaleiri oli. Siellä sitä sit kymmenen aikoihin otettiin lapset vastaan ja jaettiin huoneisiin, josta sitte käynnisty se mein leiri. Siellä sitä sit keskiviikkoon 12 asti oltiin ja leikittiin lasten kanssa. On ne kyl tavallaa nii sulosii ku ne puhu miulle ja sit tuliha siel samal pientä jalkatreenii ku sai muutamii kannella repparis paikasta toiseen :D mut on sielt kyl nii ihana tulla kotii ku saa iha omaa rauhaa.

Torstai 6.8.

Torstaina miul oli miun pikkuveljen kanssa olemista ja vahtimista, sen aikaa kun porukat oli töissä. Olisin myös menny taas nuorteniltaan mut koska joku nimeltä mainitsematon henkilö määräs mein nuortenillan pitäjän leirille, ni en sit päässykkään, kun eihä sitä nuorteniltaa sit ollu.

Perjantai 7.8.

Eile olin aamupäivän vahtimassa mein naapurissa lapsia, jonka jälkeen otin pikku nokoset ja söin ja pakkasin ja oleilin, kunnes klo 20 lähin mopolla matkakeskukselle, josta lähti bussikuljetus kohti kylpylää, jossa kuvattiin uuteen rikossarjaan, nimeltä Bordertown, bilekohtauksia. Olin siellä siis avustajana eli bilettäjänä melkein 200 muun lappeenrantalaisen kanssa. Siellä myö sit altaassa biletettiin, eli ootettiin et päästäis kohtauksis seuraavaan ja mie värisin kans kylmästä ku siel altaas joutu koko ajan olemaa, eikä saunaankaan oikeen päässy. Mut viimein aamulla klo 8 myö päästiin lähtemään bussilla takasin matkakeskukselle ja kotiin nukkumaan. Nukuin sit johonki puol kolmeen jonka jälkee heräsin ja nyt oon vaan ollu kotosalla, ja kuhan saan tän postauksen kirjotettua, nii otan sipsikulhon ja dipin syliin ja rupeen kattomaan padilta netlixistä leffaa tai frendei :)

Tässä joitakin kuvia sekalaises järjestykses menneistä tapahtumista:

Kävin tossa keskiviikko iltana myös vähän cruisailemas skeittilaudal ja toi taivas oli ihana. Otin sil tunnin reissul varmaa joku ainaki 5 kuvaa ja kaikki eri kohista ja erilaisia :D


Kännykkä sai ihan pikkusen vaan tota väriä pintaan. Olin kyl varautunu tohon ja siks tossa onkin tuo pinkki suojakuori nii se ei haitannu ja sai kans otettuu kuvii huoletta. 
Joku ilta kävin myös ajelees mopolla ja oli pakko ottaa tostakin taivaasta kuva :D

Juoksun varrella oli myös panda ja pupu kannustamassa
Lopputunnelmat oli hyvin värikkäät ;D

Nyt mie rupeen syömään niit sipsei ja nauttimaan lauantai-illasta. Huomenna tai viimestään maanantaina voisin postata miun Room tourin, jonka teille kuvasin :) Mutta nyt, hyvät illanjatkot teille!

<3:llä Milla

PS. Ja niin, se koulukiha alkaa iha koht :/ enää muutama lomapäivä jälellä -_-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:)